perjantai 10. kesäkuuta 2022

Ei ole ajanmukaista iPhonea

 Tällä hetkellä ei ole runoilijalla käytössääm käyttökelpoista iPhonea eli juttuja on paha tehdä.

maanantai 1. lokakuuta 2012

IOS6

Päivitin oman Applen iOS6. Itsellä toimi hyvin ilman ongelmia. Applen päivitysprosessi on varsin hyvin automatisoitu ja toimii luotettavasti. iOS6 tuntuu parantaneen toimivuutta ja luotettavuutta. Applen omaa karttaa kokeilin lyhyesti ja itsellä ei ollut ongelmia. Paikatkin ainakin muistini mukaan oli suht oikein.

Ilmeisesti kartassa on kuitenkin joitain virheitä mutta Apple korjannee virheet pikaisesti.
http://macmaa.com/2012/10/01/viikon-kysymys-kaytatko-iphonen-omia-karttoja/

Selaimella voi kuitenkin käyttää Googlen karttoja. maps.google.com

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Päivitys iOS 4.3.4

Aiemmassa käyttöjärjestelmäversiossa löydetty haavoittuvuuden ansiosta ulkopuolinen taho saattoi päästä käsiksi iOS-laitteen sisältämiin henkilökohtaisiin tietoihin, mikäli laitteella aukaistaan haitallista koodia sisältävä PDF-tiedosto. Aukkoa hyödyntämällä hyökkääjä olisi voinut päästä käsiksi niin pankkitietoihin kuin henkilökohtaisiin sähköposteihin. Tiettävästi haavoittuvuutta ei ehditty hyödyntämään tällaisessa tarkoituksessa kertaakaan. 
 http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2011/07/16/apple_julkaisi_ios_4_3_4_n

http://macmaa.com/2011/07/16/apple-paikkasi-saksalaisten-varoittaman-aukon-iphonesta/

Jos käyttää Jail Breakkejä niin sitten ei kannata päivittää, koska päivitys rikkoo crackin.





keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Opera Mini 6 -iOs

Kokeilin justiinsa Opera Mini 6:tta Apple iPod 4:ssä. Tässä on tainnut tulla haukuttua Operan aiemmat versiot.
http://my.opera.com/operamini/blog/2011/05/24/opera-mini-6-for-ios-devices

Kokeilin aikaisempaa versiota aiemmin ja se ei ollut hääppöinen. Opera Mini 6 on kokeilemisen arvoinen.
http://www.mobiiliblogi.com/tag/opera-mini-6/

Itse tykkään yksinkertaisista ohjelmista ja Opera Mini 6 on aika monimutkainen ja jos vertaa Apple Safariin niin se ei ole lähellekään yhtä elegantti. Opera Mini 6 on käyttökelpoinen ja varmasti joku tykkää siitä enemmän kuin Safarista.
http://macmaa.com/2011/05/24/maailman-suosituin-mobiiliselain-vihdoinkin-ipadille/

http://matkapuhelimet.blogspot.com/2007/07/mobiili-internet-nopea-opera-mini.html

http://kirjakauppias.blogspot.com/2006/05/opera-selain-knnykkn.html
Operan selainhan toimii kaikissa yleisimmissä mobiilikäyttöjärjestelmissä (Android, iOS, Nokia Symbian Anna...).
http://kenguutiset.blogspot.com/2011/04/opera-1110-norjalainen-selainveteraani.html

Selaimesta on olemassa myös versiot Linuxille ja Windowsille ja Apple Macille.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Angry Birds

Angry Birds on Suomalaisen Rovion peli ja varsin suosittu.
http://blogcritics.org/scitech/article/ipad-app-review-angry-birds/


Pelissä ammutaan lintuja ja kaadetaan sikojen linnoja. Peliä pelaa vähän aikaa ja peli mekaniikka on varsin hiottua ja toimivaa. Sinällään hauska peli mutta toistaa itseään. Kannattaa kokeilla ilmaista versiota ja miettiä sitten tarkkaan kannattaa ostaa. Pelin kontrollit toimivat Apple iPhonen ja iPodin kosketuskäytöllä mallikkaasti mutta epäilen, että peliä jaksaisi pelata padilla Playstation 3:lla.